Mikkelinpäivä 2005 Pyhämaassa

Mikkelinpäivästä, lasten ja enkelien päivästä, muodostui Pyhämaassa sangen mieleenpainuva ja ohjelmaltaan hyvin monipuolinen päivä: aamulla oli  ns."enkelikirkko", sen jälkeen marttojen ja seurakunnan yhdessä järjestämä kahvitilaisuus, jossa oli Irman ohjaama pieni, mutta puhutteleva enkelinäytelmä, papin pokaalin luovutus vuoden potkupalloilijaksi valitulle Eemeli Marttilalle  sekä enkeliaiheisen näyttelyn avaaminen.

Illalla oli kirkossa hengellisen musiikin toivekonsertti ja sen päätteeksi marttojen järjestämä kahvitarjoilu. Näyttelyvieraita kävi vielä maanantaina ja tiistainakin. Seuraavana päivänä näyttely purettiin.

30.9.2005 Marttailta ja enkeliaiheisen näyttelyn rakentaminen

  

Seitsemän marttaa oli tullut marttailtaan, jonka aiheena oli mm. Mikkelinpäivän enkeliaiheisen näyttelyn rakentaminen seurakuntakotiin.  Salme oli klo 17:sta lähtien ottamassa vastaan näyttelyyn tuotavia tavaroita.

Enkeliaiheita löytyi todella paljon ja näyttelystä saimme hyvin viehättävän kokonaisuuden.  Koululaiset ja ryhmisläisetkin olivat kantaneet kortensa kekoon piirrosten ja paperienkeleiden muodossa.

2.10.2005 Enkelikirkosta kirkkokahvitilaisuuteen

Kahvitilaisuuden keittiöhomman hoitelivat Armi, Leena, Marketta ja Salme. Kahvivieraita oli n. 60.

Enkelinäytelmä

Irma Salo oli suunnitellut hyvin viehättävän ja puhuttelevan pienoisnäytelmän, jossa enkeli ilmestyi pikkutytölle unessa ja kertoi, että sohva, jolla tyttö nukkui, on rauhan sohva ja siinä istuessa kaikki huolet ja murheet rupeavatkin tuntumaan paljon pienemmiltä ja siinä on hyvä istua. Tämän saivat kokea myöskin tytön äiti ja isä, jotka eivät aluksi uskoneet lapsen enkelikertomusta. Näytelmässä esiintyivät: lapsi (Eveliina Hamilas) enkeli (Katariina Arola) äiti (Annika Lamminen) isä (Matias Kärkkäinen) säestys ja laulu: Ari Stenman.

Näyttelyvieraita

Enkelinäyttely herätti runsaasti ihastusta ja myönteistä palautetta, mikä osoittaa, että näyttely oli kaikin puolin onnistunut.

Hengellisen musiikin toivekonsertti Pyhämaan kirkossa ja konserttikahvit srk-kodissa

Kahvitarjoilun hoitelivat Leena ja Salme.  Aila tuli auttamaan tiskaushommissa. Kirsti-emäntämme leipomat sämpylät tuntuivat maistuvan ja tarjolla oli lisäksi Riitan ja Salmen leipomia enkelipipareita. Konserttikahvitilaisuus oli yleisesti ottaen erittäin mieluinen seurusteluhetki onnistuneen toivekonsertin jatkoksi. Ihmiset tuntuivat olevan  hyvin tyytyväisiä illan kokonaisuuteen. 

Konsertissa esiintyivät kanttori Aija Haapalainen Vehmaalta, opettaja Jouko Valkonen Naantalista ja Pyhämaan kanttori Ari Stenman.

3.10. Enkelinäyttelyssä kävijöitä

Ryhmiksen lapset hoitajineen sekä Pyhämaan koulun oppilaat opettajineen kävivät ihastelemassa tätä enkelipatsaiden ja -kuvien  "pienoismaailmaa" Irman opastuksella.  Salme hoiteli pääasiassa tarjoilupuolta. Näille pikkuvieraille järjestimme mehu- ja enkelipiparitarjoilun.

Samana aamupäivänä Vehmaan rovastikunnan viiden srk:n kanttorit (Pyhäranta, Vehmaa, Lokalahti, Uki ja Pyhämaa) pitivät seurakuntakodissa kokoustaan ja tutustuivat myöskin näyttelyyn.  Heille järjestimme kahvitarjoilun.

Tiistaina 4.10. näyttelyyn tutustuivat päivällä kerholaiset ja illalla kirkkokuorolaiset