Pikkukokkikurssi 8.-9.12. seurakuntakodissa

Tämän vuoden pikkukokkikurssilla teimme piparkakkutaloja ja pipareita. Kurssi oli kahden illan mittainen. Pikkukokkeja oli mukana 17 ja kahdeksan marttaa oli mukana ohjailemassa ja tekemässä ns. vaaralliset ja kuumat työt.

Ruorin emännät olivat valmistaneet koneella neljä isoa kulhollista taikinaa, josta oli määrä tulla vähintään 20 talon tarvikkeet.

Ensimmäinen päivä

Ensimmäisenä päivänä kurssi aloitettiin klo 17. Kokeista muodostettiin 2-3 hengen ryhmiä ja tehtävät jaettiin niin, että kukin ryhmä teki aina tiettyä talon osaa kaikkia taloja varten, koska talon muottisarjoja oli käytettävissä vain yksi.

Turvallisuussyistä martat hoitivat paistamishommat.

Ensimmäisen kurssipäivän päättyessä olivat valmiiksi paistettuina yli 20 talon "rakennustarvikkeet" eli pohjalevyt, talon osat, kuuset, ukot, akat, kivet ja sydämet.

Kurssilaiset olivat innoissaan ja silminnähden nauttivat tekemästään "luomistyöstä".
Tämä hyvä fiilis palkitsi samalla marttojakin kurssin järjestäjinä.


Toinen päivä

Koska kurssilaisia oli melko suuri määrä,toisena päivänä kurssi piti aloittaa jo klo 14. jolloin ensimmäiset pääsivät koulupäivän päätyttyä aloittamaan "rakennustyönsä". Viimeiset tulivat klo 17.

Vanhimmat pikkukokeista kokosivat talon itse kuuman lieden äärellä varovasti, mutta pienemmille martat "liimasivat" talon osat yhteen.


Koristelu oli mieleistä puuhaa ja jokainen loihti omasta talostaan juuri sellaisen kuin itse halusi.

Valmiit  talot esittelyssä


 

Äskettäin valitun kaupungin rakennusmestarin tekemä talon "loppukatselmus": ilmeestä päätellen IHAN OK!

 

isesta.

Ja martat olivat tyytyväisiä kurssin onnistumisesta.