16.10.2005  Lähetyspyhä Burkina Fason hyväksi

Lähetyspyhä alkoi jumalanpalveluksella, jonka jälkeen järjestimme srk-kodissa puuro- ja kahvitarjoilun periaatteella "vapaaehtoinen maksu kehitysaputyöhön Burkina Fasossa". Saimme juhlaan varsinaisen asiantuntijan: Burkina Fasossa kehitysapuprojektissa n. 10 vuotta työssä olleen entisen pyhämaalaisen, Terttu Viinikkalan.  Lisäksi lähetysmailta Suomeen palannut Lassi Stenman kertoi lähetystyöstään.

Juhlan valmisteluja 

  

Seurakuntakodin sali näyttelyineen valmiina odottamassa kirkosta saapuvaa yleisöä.

Kirsti-emäntämarttamme oli valmistanut uunipuuroa ja ohrapuuroa sekä marjakeittoa, Irma keitti Salmen kuorimat perunat kotona sekä keitti myös vispipuuron, joka vispautettiin Ruorin keittiökoneella.  Perunapuuro suurustettiin ennen juhlan alkua, kuten kuvista selviää.   Eli tarjolla oli neljä erilaista puuroa ja marjakeittoa.  Puurohan on kehitysmaissa tyypillistä ruokaa.

Näyttelytavaroissa mukana olleiden pukujen "mannekiineina" olivat Irma ja Leena sekä myöhemmässä vaiheessa myös Anita. 

Juhla srk-kodissa

Terttu Viinikkala saapui juhlaan omassa upeassa Burkina Fasosta tuomassaan juhlapuvussa. Seurana olivat puoliso sekä Pyhämaassa asuva Eevi-äiti.

Pöytä on katettuna.

Aluksi veisattiin ruokavirsi.  Kuvassa on mukana myös Anita, jolla on yllään Burkina Fason naisen ns. kuoropuku.

Ruokailu alkamassa ja moni pohti, mitähän puuroa ensiksi ottaisi, vai ahtaisiko kaikkia samalle lautaselle.

Juhlan ns. vieraat esiintyjät:  Terttu Viinikkala ja Lassi Stenman

Terttu esitti aluksi diasarjan kehitysaputyöstään ja sen jälkeen hän kertoi näyttelyn esineistä, miten niitä käytetään, mistä on valmistettu jne. Lopuksi esiteltiin naisten asut ja olipa mukana myös yksi miehen hattu, joka sopi oman kirkkoherramme päähän kuin nyrkki silmään!   Asut ovat varsin yksinkertaisia, mutta silti hyvin näyttäviä.

Yleisöä oli mukana reilut 30 henkeä.